sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Väärä värimaailma...

Jotenkin päädyin tekemään kynnet, jotka eivät olleet yhtään minun tyyliset mutta tulipahan tehtyä =D Värimaailma oli kulta-viheriäinen ja itselle hieman vieras. Olen enemmän "hopeatyttöjä" kuin "kultatyttöjä" mutta ajattelin kerrankin tehdä värimaailmaltaan kultaisen lakkauksen. Halusin käyttää pitkästä aikaa OPI:n Just Spotted The Lizard -lakkaa enkä keksinyt siihen mitään muuta yhdistettävää kuin kultaa.

Päivänvalolampun alla otetuissa kuvissa etusormen ja keskisormen leimat eivät näy juuri ollenkaan, joten räpsin muutaman kuvan vielä huonossa valaistuksessa, jossa leimat näkyivät vähän paremmin. Valokuvaus oli tahmeaa ja lakkauksista en pitänyt, joten nämä olivat vähän tälläiset möh-kynnet. Onneksi seuraavat lakkaukset olivat enemmän mieleen, ollut näitä "ei mennyt niin kuin Strömsössä"-fiiliksiä kynsien ja kuvausten suhteen viime aikoina aika paljonkin =D




Seuraavissa kuvissa näkyy jonkin verran OPI:n JSTL-lakan värivaihtelut. Lakkahan on kyllä kaunis kulta-ruskea-vihreä vivahteineen mutta ah niin hankala koristella...Olisi pitänyt tyytyä vain kullanvärisiin niitteihin niinkuin ensin ajattelin ja laittaa JSTL-lakkaa joka kynnelle, eikä väkertää skittletteä.




Käytetyt lakat & välineet:
  • Essie: First Base
  • OPI: Just Spotted The Lizard (x3)
  • Gosh: Gold (x2)
  • a-england: She Walks In Beauty (x2) (alla kerros Goshin Goldia)
  • Leimauslaatta: Pueen  56 + Gina Tricot: Luxurious
  • Strasseja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)