lauantai 13. syyskuuta 2014

Pilkutettua OPIa

Kynsillä tällä kertaa ihana OPI:n Don't Bossanova Me Around -lakka, jonka päälle tein dotting toolilla pilkkuja kahdella eri liquid sand -lakalla. Tilasin OPI:n Mariah Carey -minikokoelman, missä oli kolme liquid sand -lakkaa (tai hiekkalakkaa, miten niitä nyt oikeaoppisesti pitäisikään nimittää), koska en ollut varma haluanko niitä ostaa täysinä pullokokoina näkemättä ensin värejä kunnolla. Siihen hommaan tuo minisetti ajaa asiansa täysin, vaikka pullon koko onkin säälittävä 3,75ml! Ja pieni suti ei liquid sand lakoissa niinkään haittaa kuin esim. creme-lakoissa.

Laitoin kynsille kaksi helppoa kerrosta OPI:n DBMA lakkaa ja mattasin sen. Sen jälkeen tein palleroita minilakoilla, enkä laittanut enää mitään päällyslakkaa. Siinäpä ne kaikessa yksinkertaisuudessaan taas olikin :) Tai no, tasaisen pyöreiden palleroiden saaminen dotting toolilla ei todellakaan ole minulle helppoa, enkä jaksakaan välittää enää siitä, että pallerot ovat välillä kaikkea muuta kuin palleroita =D Enemmänkin ne muistuttavat epämääräisiä nelikulmiota ;)



Etusormeen tein vähän liikaa palleroita, ei näytä oikein hyvältä, mutta en jaksanut poistaakaan, kun ei se nyt niiiiiiin paljoa häirinnyt....

Peukalon pallerot onnistuivat yllättävän hyvin :)

Tämän lakkauksen myötä sain taas kolme lakkaa pois testaamattomien joukosta, jeeee! =D


Käytetyt lakat & välineet:
  • Essie: First Base
  • OPI: Don't Bossanova Me Around (x2)
  • Essie: Matte About You (topcoat)
  • OPI: Silent Stars Go By + dotting tool
  • OPI: Baby Please Come Home + dotting tool (violetimpi lakka)




10 kommenttia:

  1. Jotenkin tosi kivan yksinkertaiset kynnet, tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiikeriankka! :)
      Tykkäsin näistä itsekin, jotenkin niin kivan yksinkertaiset ja helppo tehdäkin :)

      Poista
  2. Miusta nää on aivan ihanat kynnet ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! :) Kiva että pidät :)

      Poista
  3. Tosi nätit! Pitäis itsekin kokeilla jotain vastaavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Photogothic! :)
      Kokeile ihmeessä, nämä on niin näppärät tehdä, vaikka dotting toolin käyttö ei itselle se niin helpoin olekaan ;D

      Poista
  4. Toi mattaus on kiva tuossa alla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Milba! :) Se toi kyllä kivan lisän näihin kynsiin :) Mulla on taas joku mattausmania menossa, tekisi mieli matata melkein kaikki lakkaukset =D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Yksinkertainen on vaan välillä parasta :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)