lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kynsibloggaajien miitti 14.6.2014


( Kuvat joissa ei ole vesileimaa, ovat kaikki Tanja Karthausin ottamia kuvia)


Osallistuin elämäni ensimmäiseen kynsibloggaajien miittiin kesäkuisena lauantaipäivänä Helsingissä. Miitti alkoi yhdeltä päivällä, joten sainkin kömpiä sängyn pohjalta suht ajoissa ylös (olen aamu-uninen.... ;) ), jotta ehdin paikalle oikeaan aikaan. En nimittäin ollut aivan varma mihin pitäisi mennä mutta löysin perille kuitenkin eksymättä kertaakaan =D Tosin siirtyessäni junasta paikallisbussiin alkoi hieman epäilyttää olenko menossa oikeaan suuntaan, koska ostaessani lippua kuskilta, ei hän tunnistanut pysäkin nimeä jossa olin jäämässä pois...O_o Mutta onneksi oikea pysäkki oli kuitenkin bussin reitin varrella ;)

Miittipaikkana toimi Vivekan asuintalo ihanassa miljöössä. Miitinhän siis järjestivät Viveka, Suvi sekä Hanna. Todella iso kiitos järjestäjille, ihanaa että teillä oli intoa ja energiaa järkätä näin mahtava juttu :) Paikalla meitä oli 22 kynsilakkojen iloiseen maailmaan hurahtanutta bloggaajaa:
Talo oli koristeltu nätisti ja meitä odottivat heti alussa alkumaljat, sekä pieni askartelutuokio. Teimme itsellemme nimikyltit, joissa oli blogin & bloggaajan nimi.



Alkumaljojen jälkeen pidimme nopean ja lyhyen esittelykierroksen itsestämme ja sen jälkeen siirryimmekin ensimmäiselle ruokakierrokselle (ja näitähän sitten riittikin, voi nami ;) ). Aloitimme suolaisella tarjonnalla.





Kuten kuvista voi päätellä, pöytä notkui ruoan paljoudesta ja se oli kyllä herkullista :) Tosin tunsimme takanamme syyttävästi tuijottavat silmät ruokaa kerätessämme lautaselle: "Ai eikö mulle muka heru mitään...?"


...mutta tottahan toki Veera-koirakin sai osansa tarjoilusta kun me olimme lopettaneet mässäilyn ;)


Ruokajuomana oli mm. Raikastamon tarjoamaa luomukolajuomaa sekä ruokailun jälkeiseksi juomaksi Ufo Shoteista tehtyä boolia :) Miksei toki boolia voisi vetää ruoankin kanssa, makuasioita =P


Suolaisen ruoan vastapainoksi oli toki tarjolla myös makeaa. Pöydästä löytyi aivan uskomattoman upea Marsispossun tekemä kakku, joka oli todellakin pöydän kruunu! Lisäksi tarjolla oli jäätelöä, karkkia, suklaisia herkkuja yms. Marsispossun tekemä kakku näytti todella herkulliselta, valitettavasti en vain itse uskaltanut sitä maistaa, koska ruokavalioni on gluteeniton ja kakku ei sitä ollut. Mutta kaikki kehuivat kakkua erinomaiseksi, joten se ei siis ollut pelkästään upea päältä vaan myös upea sisältä :) Ilman kakkua en toki itsekään jäänyt, koska järjestäjät olivat huomioineet onnistuneesti myöskin meidät "vatsavammaiset" ja pöytään tuotiin gluteeniton suklaamoussekakku. Valitettavasti en tajunnut tästä kuvaa ottaa mutta tämäkin kakku oli herkullinen ^_^ Eihän suklaan kanssa voi toki pieleen mennäkään :)


http://www.marsispossu.blogspot.fi/



Ruokailujen lomassa meillä oli tietokilpailu (kynsiaiheinen tietenkin) ja joukkue johon itsekin kuuluin, Kukkaisleidit nimeltään, voitti yllättäen kilpailun! :) Yllättäen siksi, että kysymykset olivat vaikeita ja aikalailla arpapelillä vedimme vastauksia paperille =D Olisi ehkä kannattanut laittaa kimppalotto vetämään vielä sille päivää, kun noin hyvin osui kohdalleen :)

Voittoisa joukkueemme eli E-S, Sigi, Armi ja minä.
Todistusaineistoksi tietokilpailun voitosta, saimme jokainen palkinnoksi hienon taulun ja mietittiinkin, että josko sen veisi töihin ja laittaisi kunniapaikalle muiden ihailtavaksi ;) Tietokilpailun voitto on aina tietokilpailun voitto, onko sillä nyt niin väliä jos kysymykset ovatkin keskittyneet kynsilakkojen ympärille =P


Meillä oli myös kirppistelyä miitin aikana ja ostin itse maltillisesti vain kaksi lakkaa, tosin sain kolmannen minilakan kaupan päälle :) Harmillisesti en ehtinyt käydä läpi omaa lakkakokoelmaa ennen miittiä ja ottaa mukaan myytäväksi meneviä lakkoja. Tarkoitukseni on ollut käydä kokoelmaa läpi rankalla kädellä ja myydä ne lakat joista ei itse niin välitä, tai jotka ovat dupeja keskenään.



Illan aikana vieraana piipahti OPI:lta Viola kertoilemassa OPI:sta ja OPI:n kynsilakoista sekä tulevista yhteistyökuvioista bloggaajien kanssa.

Iltamme jatkui vielä Helsingin keskustassa Namussa, johon meille oli sponssattu oma loossi, johon kaikki mahtuivat istumaan, sekä saimme myöskin pöytään alkujuomiksi kuoharia useamman pullon. Ja sisään pääsimme jonon ohi ilmaiseksi. Kunpa olisikin iltariennot aina näin hyvin järjestettyjä ;)


Mukaamme miitistä saimme ns. goodie bagit mutta sen esittelyn sekä loppujen sponsorien esittelyn teen erillisessä postauksessa :) Aika pitkä taisi tulla jo tästäkin postauksesta ^_^.

Tottahan toki päivän aikana otettiin ryhmäkuvia myös kaikkien kynsistä...


...sekä muuten vain ryhmäkuvia :)



Päivä oli todella hauska ja oli niin kiva nähdä ihmisiä blogien takaa, joita on tullut luettua jo pidemmän aikaa :) Lisäksi sai omalle blogien lukulistalle myös ihania uusia blogeja, kun miitin kautta löytyi itselle ennestään tuntemattomia blogeja :) Ei ollut todellakaan yhtään pöllömpi tapa viettää kesäistä lauantaipäivää hyvässä seurassa! :) Iso kiitos järjestäjille, sponsoreille ja mukana olleille bloggaajille :)  Ihan mahtava päivä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)