sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Wannabe vesimarmorointi -> fail

Siitä asti kun löysin ensimmäiset kynsiblogit (noin reilu vuosi sitten) ja tajuntaani räjähti, että ihmiset osaavat tehdä noin upeita kynsiä ihan vaan kotikonstein, olen ihaillut erityisen paljon vesimarmoroituja kynsiä. Nähdessäni aikoinaan sellaisia taidonnäytteitä vesimarmoroinnista kuin mitä oli mm. Jos edes kynnet- ja SanNails-blogeissa, olin aivan myyty! Siellä on väkerretty tuollaisia luomuksia jo vuonna 2011, itse vielä silloin täysin autuaan tietämätön kaikista kynsiin liittyvistä ihanuuksista ja mahdollisuuksista =D 

En ole uskaltautunut kokeilemaan vesimarmorointia itse vielä kertaakaan...Enkä uskaltanut nytkään (pelkään että en saa sitä onnistumaan ja se harmittaisi niiiiiin paljon). Bundle Monster -laatassa BM-320 on mielestäni kuvio, joka hieman jäljittelee vesimarmorointi kukkasta (tässä kohtaa saa ja pitääkin käyttää kovasti mielikuvitusta...). Niinpä ajattelin tehdä sellaisen wannabe vesimarmoroinnin, mikä menikin sitten täysin penkin alle (miten edes uskallan kokeilla oikeata vesimarmorointia jos saan pelkän feikki marmoroinninkin menemään näin pieleen...?!).

Ajatus näihin kynsiin oli mielestäni ihan käyttökelpoinen mutta toteutus ei. Näissä meni monikin asia pieleen. Ensin mietin, että viitsinkö näyttää näitä ollenkaan, mutta nämä olivat kuitenkin (hyvin) kaukaa siedettävät. Tosin käsivarren pituus oli käydä liian lyhyeksi jotta näistä sai siedettävät. Olkoon nämä vaikka opettavaisena esimerkkinä siitä, miten ei kannata pilata luomuksiaan... Kuvat ovat valittu sen mukaan, missä virheet näkyvät vähiten jotta niistä olisi edes jonkinlaista silmäniloa teille =D Niitä kuvia ei sitten montaa ollutkaan...


Leimaus ei paikoittunut kunnolla kynnen reunaan kaikilla kynsillä. Lisäksi olin niin innoissani sähläämässä tuon leimauksen kanssa, etten edes huomannut leimasimeen vilkaistessani ennen kynnelle siirtoa, että kukkasesta puuttui OSIA kunnes olin laittanut kuvan jo kynnelle...Pelkästään tämän takia jouduin tekemään kolme kynttä uudestaan. Osaan kynsistä taas leima tuli niin surkeasti, että jouduin senkin takia ottamaan niitä uusiksi. Eli jos leima oli muuten fine mutta paikoitus hieman pielessä, en jaksanut välittää siitä jo kaikkien aikaisempien  leimojen poisteluiden takia...Jotain positiivista kuitenkin tähän väliin, Orlyn Au Champagne -lakka alla kesti hyvin leimauksen poiston kynsilakan poistoaineella. Leima poistui mutta lakka ei. Jee.



Osa leimoista on rakeisia ja suorastaan reikäisiä. Laitettuani mustia palleroita dotting toolilla leimauksen jälkeen, Sechen pikakuivattava päällylakka levitti monesta kynnestä pallerot & leimat...Tämän lisäksi täydellisin munaus tulikin vielä sitten itse Sechen päällylakan kanssa. Yritin levittää päällylakkaa nopeasti ja paksusti, ja varoen pallukoiden & leimojen leviämistä, ja härväten ja sähläten, ja ja.... Fail. Fail. Fail.


Kuvasta huomaisi toki ilman nuoltakin mitä tapahtui päällylakan kanssa. Kynnen juureen jäi järkyttävä kynnys päällylakasta, mikä näytti suorastaan alkavalta Grand Canyonin reunalta. Olisin voinut elää noiden levinneiden pallojen ja rakeisten leimojen kanssa, mutta tämä oli jotain uskomattoman ruman näköistä...ja tämä on vielä suht siedettävä kanjoni, monessa muussa kynnessä tuo reunus lähti kiertämään kynnen tyvestä kynnen sivulle.  Se näytti niinkuin itse kynsi olisi haljennut pituussuunnassa. Söpöä <3

En ihan ymmärrä miten tämä tapahtui. Ilmeisesti päällylakka ei levittynyt kynnelle tasaisesti? Onko kenellekään muulle käynyt päällylakan kanssa näin?

Ai niin, tämän kaiken kauheuden kruunasi vielä surkea mattaava päällylakka. Halusin testata uutta Goshin Matt Effect Top Coat -päällylakkaa, mikä osoittautui huonoksi. Verrattuna Essien matte about you -lakkaan, tämä Goshin lakka on todella huono. Essien jättäessä ihanan ja kunnollisen mattapinnan, tämä ei siihen verrattuna matannut juuri lainkaan. Sechen kiilto hävisi mutta siinäpä kaikki mitä se teki.





Tämän ah! niin upean ja kauniin lakkauksen jälkeen, onkin mitä oivallisin hetki infota, että lisäsin sivupalkkiin tämän blogin seurantanappulat myös Blogilistalle & Blogloviin.


Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat (unohtunut kuvasta näköjään, tosin sopii siis tähän fail teemaan....)
  • Orly: Au Champagne (x3)
  • China Glaze: Below Deck (leimaus)
  • Orly: Black Out (pallot+dotting tool)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat
  • Gosh: Matt Effect Top Coat
  • Leimauslaatta Bundle Monster BM-320 + XL-leimasin+scraper


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)