sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Stars over the Moonbow

Kynsille pääsi testiin HITS Phenomenan lakka Moonbow. Se on niin huikean kaunis kuin oletinkin sen olevan aiemmin näkemieni kuvien perusteella :) Ei todellakaa tuottanut pettymystä. Eikä se tarvitse edes auringon paistetta näyttääkseen parhaat puolensa niinkuin luulin. Sen kaikki värisävyt näkyvät täydellisesti myös pilvisellä päivällä.


Piti päästä taas leikkimään koristeluteipin kanssa ja lisäksi halusin testailla tähden mallisia niittejä ;) Tähtiniittien muoto on hyvä, se on hieman kaareva ja asettuu kynnelle kivasti. Toisin kuin aiemmin hankkimani paljettimaiset litteät tähtikoristeet, jotka jäivät ikävästi reunoista töröttämään koholle ja tarttuivat aivan joka paikkaan kiinni, mikä myöskin aiheutti niiden helpon irtoamisen. Tosin tähtiniittienkään pysyvyys ei ollut niin hyvä kuin aiemmin testaamieni pyöreiden pienten niittien. Näidenkin kiinnittämiseen käytin samalla tavalla vain kirkasta lakkaa ja päällylakkaa. Joidenkin tähtiniittien päältä päällylakka kuoriutui hassusti pois, mikä aiheutti helpommin irtoamisen. Lisäsin myöhemmin toisen kerroksen päällylakkaa ja sitten pysyikin huomattavasti paremmin :)



Mustana pohjalakkana käytin itselleni uutta Essien Licorice -lakkaa. Ei ole turhaan tätäkään lakkaa kehuttu useissa blogeissa, toimi kaikin puolin hyvin :)

Auringonpaisteessa.




Käytetyt lakat & välineet:
  • China Glaze: Strong Adhesion Base Coat
  • Essie: Licorice (x2)
  • HITS Phenomena: Moonbow (x1)
  • Seche Vite: Dry Fast Top Coat
  • Kapeaa koristeluteippiä, tähtiniittejä + kiinnittämiseen Revlon: Multi Care Base+Top Coat & dotting tool


6 kommenttia:

  1. Aivan upea tuo HITS Phenoneman lakka! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella upea, aiheuttaa pakonomaista tuijottelua kynsiin ;)

      Poista
    2. Olen samaa mieltä nämä kuvat nähtyäni!

      Poista
    3. Voisin lisätä että livenä vielä nätimpi ;)

      Poista
  2. Ooooo miten ihana lakkaus! Hullun hieno tuo Moonbow! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Moonbow on kyllä aivan huippu, harmittelen etten ole tilannut sitä jo aiemmin =D

      Poista

Kiitoksia kommentistasi :)
Thanks for your comments, you can leave it also in English :)