sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Ablecs15 Week 7: Pastels

Minulla on odottanut testaamattomien lakkojen joukossa OPI:n Sheer Tints -lakat vuoroaan jo luvattoman kauan. En edes muista milloin olen jo nämä minipullot tilannut itselleni, joskus viime vuonna, kun Sheer Tints -buumi oli kovimmillaan. Olisiko se ollut kesäaikaa?

Tähän pastelli aiheeseen nämä lakat sopivat kuin nenä päähän, joten kaivoin ne viimeinkin laatikosta ulos ja levitin niitä valkoisen pohjalakan päälle sinne tänne. Valkoisena minulla olikin tällä kertaa Essien Blanc, mutta se ei kyllä vetänyt vertoja Ginan valkoiselle, jouduin laittamaan tätä 3 kerrosta kun Ginan lakalla + Essien leveällä sivellin yhdistelmällä pärjään aina 2 kerroksella.

Lakkojen kuivuttua leimasin päälle mustalla tuollaisen epämääräisen kukkasykkyräkuvion. Olen käyttänyt tätä kuviota näissä kynsissä jo aiemminkin, jokseenkin hauska kuvio mielestäni :) Lopuksi mattasin kynnet ja vaikka aiemmin kehuin China Glazen Matte Magic -mattauslakkaa, huomasin ettei se oikein toimi leimausten mattaamiseen kapean siveltimensä takia. Sivellin on niin paljon kapeampi verrattuna Essien siveltimeen, että jouduin sutimaan lakkaa kynnelle monta kertaa, ja niinhän siinä sitten kävikin, että leimauskuvio lähti leviämään. Matte Magic kyllä mattaa mielestäni hyvin mutta käytän sitä jatkossa ehkä vain yksiväristen kynsien mattaamiseen ja ostan uuden pullon "luottomattaajaani" Essien Matte About You -lakkaa koristelujen mattaamiseen :)

Leimauksien kanssa minulla on viime aikoina ollut vähän luvattoman paljon ongelmia, en saa niitä nousemaan kunnolla stamperille tai sitten kynnelle siirtäessä osa kapeista viivoista jää stamperiin...En tiedä onko se sitten hyvä vai huono asia mutta en ole jaksanut uusia epäonnistuneita leimauksia, eihän ne sieltä kynsiltä juurikaan erotu normaalissa kanssakäymisessä, mutta valokuvaus ei valitettavasti kuulukaan tähän kategoriaan ja näissä kuvissa sen epäonnistumisen kyllä näkee =D



Tykkäsin itse näistä kynsistä suorastaan yllättävän paljon, nuo Sheer Tints -lakat ovat kyllä aivan ihania enkä voi ymmärtää miksi minä en ole niitä aikaisemmin jo kokeillut?! =D

Käytetyt lakat & välineet:
  • Orly: Bonder Basecoat
  • Essie: Blanc (x3)
  • OPI: Sheer Tints (koko 4 lakan setti)
  • Leimaus: Pueen 77 + Essie Licorice
  • China Glaze: Matte Magic


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ablecs15 Week 6: I Thought I'd Never

Näihin haastekynsiin liittyy itse asiassa kaksikin asiaa, joita en koskaan ajatellut tekeväni: Yhdistää näin pirtsakoita lakkoja samaan lakkaukseen & tehdä ensimmäistä kertaa leimadecalia, koko kynnen peittävää sellaista... Mutta hupsista heijaa, näin vain pääsikin käymään ja rehellisesti voin sanoa, että tämä ei ehkä ollut ihan minun näköiseni lakkaus, enkä oikein tiedä vieläkään mitä mieltä näistä olen, vaikka kynnellä lakkaukset vieläkin napottavat =D Mutta tämä kynsihaastehan näyttää toimivan todella loistavasti erilaisten lakkausten kokeiluun, oikein hyvä juttu :)

Päädyin siis yhdistämään kynsille Picture Polishin Shocked ja Honey Dew -lakat sekä tekemään keskisormeen leimadecalin. Ajattelin ensin tehdä jonkun kukkadecalin mutta jostain syystä päädyinkin ihan muuhun kuvioon. Olen ihaillut toisten kynsillä upeita leimadecaleita mutta itse en niitä ole vielä kertaakaan tehnyt koska a) epäilin kärsivällisyyttäni niiden tekoon b) epäilin kärsivällisyyttäni niiden tekoon ja c) epäilin kärsivällisyyttäni niiden tekoon... Mutta leimadecalithan olikin ihan kivat tehdä, varsinkin kun ne pystyi tekemään jo edellisenä iltana valmiiksi ja jätinkin ne kuivumaan ja odottamaan käyttöä stamperin päälle. Tosin taisin lopuksi läträtä vähän liiaksi päällyslakan kanssa, koska decaleista tuli aika paksuja. Minulla olikin vaikeuksia saada niitä mukautumaan kynsien muotoon ja meinasivat vielä halkeillakin kynnelle siirtäessä. Täytynee ehdottomasti kokeilla toistekin mutta ei ehkä koko kynnen kuviolla, vaan jollain pienemmällä, josko se olisi helpommin käsiteltävissä.


Nimettömään leimailin vielä valkoisella saman kuvion kuin mitä olin käyttänyt leimadecalin pohjana, tosin sen olin leimannut mustalla. Vähän huonosti vain tuo valkoinen leima erottuu kynneltä.


Ja vielä lähikuva Shocked -lakasta. Mietin juuri tänään, kun saatoin eksyä tilaamaan pari Picture Polishin -lakkaa itselleni, että mitenköhän samanlaiset nuo Shocked ja Sizzle ovat keskenään? Sizzle on käsittääkseni kirkkaampi pinkki, olisi kovasti tehnyt mieli tilata se mutta jätin vielä ostamatta. En löytänyt netistäkään vertailukuvia noille kahdelle lakalle. Ja koska Picture Polishin lakat eivät ihan sieltä edullisimmasta päästä ole, ajattelin että jos laittaisin Shocked -lakan alle jonkun kirkkaan pinkin, niin siitähän varmaan tulisi kuin Sizzle =P


Onpas ihanan kuivan näköinen sormi kuvassa...=/ Heti kun ilmat taas vähän kylmenivät, kädet ovat kuin hiekkapaperia, ärsyttävää.


Käytetyt lakat & välineet:
  • Orly: Bonder Basecoat
  • Picture Polish: Shocked (x3)
  • Picture Polish: Honey Dew (x3) + leimaus Bundle Monster 313 Gina Tricotin White-lakalla
  • Leimadecal: Pohjakuvio Essien Licorice + Bundle Monster 313, väritys Picture Polish Shocked & Honey Dew & Gina Tricot White & Barry M Silver Foil
  • Glisten&Glow: HK Girl



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ablecs15 Week 6: Nothing But Purple

Aaaapua...Viime viikon haastekynsien kanssa raahaudutaan nyt kyllä pahasti jäljessä. Yleensä minulla on viikonloppuisin enemmän aikaa koristella kynsiä ja naputella postauksia kuin mitä viikolla. Viime viikonloppu menikin sitten taas "mukavasti" ylitöiden merkeissä kokonaan, joten ei yksinkertaisesti ollut virtaa eikä aikaa paneutua haasteeseen. Yritinkin eilen illalla väsätä edes jotain viikon toiseen haasteeseen, ja vaikka päässä ei kyllä liikkunut yhtään mitään järkevää ajatusta, niin onneksi kynsilakkapullon suti sentään liikkui. 

Meninkin sieltä mistä aita on matalin tämän aiheen kanssa ja valikoin pikaisesti lakoista värejä, jotka minusta näyttivät edes etäisesti purppuralta/violetilta. Lakkasin jokaisen kynnen vain eri sävyllä. Ei tullut mieleenkään ryhtyä väsäämään koristeita kynsille. Eilen laitoin pikakuivattavan päälle ja tänään kokeilin huvikseen matata kynnet. Molemmista variaatioista kuvat alla.






Lakat yllä olevassa kuvassa samassa järjestyksessä kuin lakat kynsillä peukalosta pikkurilliin:
- Essie: Sexy Divide
- OPI: Louvre Me Louvre Me Not
- OPI: Casino Royale
- Gina Tricot: Boysenberry
- OPI: Dutch 'Ya Just Love OPI?

+ mattaukseen käytetty Ghina Glaze: Matte Magic (toimi muuten hyvin mattalakkana, en ole aiemmin vielä tätä kokeillutkaan :) ) 

Muistelisin että kaikki lakat olisivat olleet aiemmin noin 2 kerroksella peittäviä, mutta vaikka eilen suti liikkui ja ajatus ei, niin ei se sutikaan kovin mallikkaasti liikkunut, kun jouduin laittamaan kaikkia lakkoja 3 kerrosta! =D Ihmeellisiä kaljuja läpikuultavia kohtia joka kynnessä vielä kahdenkin kerroksen jälkeen =D Plus olin törsöttänyt lakat pitkin kynsinauhoja (kuivia sellaisia)  ihan huolella, enkä saanut niitä siistittyä kunnolla (eikä kyllä oikeastaan kiinnostanutkaan hinkata niitä eilen kovin kauaa =P ) ja lähempää tarkasteltuna ne näyttävätkin siltä niinkuin verestäisivät, kiitos siis huonosti poistettujen lakkojen...

Nyt kömmin takaisin sohvalle koomailemaan ja tapittamaan tv:tä kuola poskella. Onneksi on kuitenkin JO maanantai ja työviikko siis melkein voiton puolella...positiivisuus kunniaan vai mites se nyt menikään... =P


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Isadora - Macchiato

Välillä vähän muutakin kuin pelkkiä haastekynsiä :) Lakkailin pitkästä aikaa Isadoran Macchiato -lakalla ja olinkin jo unohtanut kuinka kivan värinen se onkaan, hillitty muttei tylsä :) Ja miten ihanan helppo Isadoran leveällä ja pyöristetyllä siveltimellä oli lakata, olipas suorastaan nautinnollinen lakkaussessio =D

Ostin Facebookin kynsikoristekirppikseltä jokunen aika sitten Isadoran geelilakan Iced Coffee testaukseen, ja nyt vasta tajusin, että sen värihän on hyvin lähellä juurikin tätä Macchiatoa. Ihmekös tuo jos halusin noista geelilakoista juuri sen itselleni. Harmittaa vain, etten ole kerennyt vielä kokeilla tuota geelilakkaa + sitä geelilakan päällyslakkaa, kun on tämä lakkaushaaste menossa, ja on vähän vaikea pitää samaa lakkaa nyt viikkoa putkeen =D Jos nuo geelilakat toimisivat itsellä hyvin, niin ostaisin niitä kyllä useammassa värissä, vähänkö olisivat mukavia reissulakkoja, kun eivät kuluisi ja lohkeilisi kynsiltä viikonkaan aikana :) Noiden lakkojen pysyvyydestä kun olen lukenut vähän monenlaisia kokemuksia, kenellä toimii ja kenellä ei.

Näillä kynsillä siis pohjalla Isadoran Macchiato, päällä Ghina Glazen Fairy Dust ja milläs muullakaan valkealla lakalla leimat kuin Ginan "The Valkoisella". Leimat Pueenin Buffet Leisure -setin laatasta nro 75. Päällyslakkana Glisten&Glow HK Girl, joka on kyllä osoittautunut aivan loistavaksi pikakuivattajaksi! Kertaakaan eivät ole lakkaukset vielä kutistuneet kärjistä (kyllä, koputan puuta) niin kuin Sechen kanssa joskus kävi, ja leimojakaan en muista tämän pahemmin levittäneen. On kyllä kiilannut ykköspaikalle tällä hetkellä pikakuivattavista päällyslakoista :)




Käytetyt lakat & välineet:
  • Orly: Bonder Basecoat
  • Isadora: Macchiato (x2)
  • Ghina Glaze: Fairy Dust (x1)
  • Leimauslaatta Pueen 75 + Gina Tricot White
  • Glisten&Glow: HK Girl